Jukolan viesti juostaan Kauhavalla 15.-16.6.2024
Jukolan viesti on maailman suurin viestisuunnistuskilpailu ja Suomen suurin aikuisliikuntatapahtuma, johon osallistuu 17 000 – 20 000 kilpailijaa. Tapahtuman järjestäminen vaatii yli 1500 toimitsijaa ja yhden Jukolan viestin eteen tehdään noin 100 000 talkootyötuntia viiden vuoden aikana. Kilpailukeskus, joka rakennetaan yhden viikonlopun ajaksi, tarjoaa pienen kaupungin suuruiset palvelut ja kokoaa yhteen arviolta noin 35 000 ihmistä.
Yrityksemme toimii Jukolan viestin vastuullisena kumppanina vuonna 2024
Yrityksemme, joka sai alkunsa Kauhavalta yli 30 vuotta sitten, on ylpeä voidessaan toimia Lakia-Jukolan vastuullisena kumppanina tänä vuonna. Vastuullisuus on tapahtuman keskeinen arvo, ja me jaamme tämän sitoutumisen kestävään ja vastuulliseen toimintaan. Osallistumme tapahtuman järjestelyihin monella tasolla, ja yrityksemme työntekijät ovat mukana niin vapaaehtoisina kuin suunnistajinakin. Jukolan viestin vastuullinen kumppanuus merkitsee meille paljon, sillä se tarjoaa mahdollisuuden tukea kestävää kehitystä ja yhteisöllisyyttä.
Vapautamme aikaa menestykseen
Visiomme ”vapautamme aikaa” resonoi hyvin Jukolan viestin kanssa, sillä suunnistuskilpailussa nopeus on avain menestykseen. Odotamme innolla, että pääsemme olemaan osa tätä merkittävää tapahtumaa ja edistämään vastuullisuuden arvoja yhdessä muiden kumppaneiden kanssa. Toivotamme tsemppiä kaikille Jukolan viestin suunnistajille sekä talkoolaisille.
Vastaa