Administer tilitoimisto on suomalainen, digitaalisiin taloushallinnon palveluihin erikoistunut auktorisoitu tilitoimisto. Se teki strategisen päätöksen uudistaa IT-infrastruktuurinsa osana pitkän aikavälin kehitystyötä, vaikka vanhassa konesaliympäristössä ei ollut varsinaisia ongelmia.
Miksi uudistaa jotain joka toimii
”Varsinaisia ongelmia vanhassa konesalissa ei ollut, mutta halusimme ennakoida tulevia tarpeita ja varmistaa, että infrastruktuuri pysyy kehityksen mukana. Toisin sanoen ei korjattu puutteita, vaan vahvistettiin hyvää pohjaa tulevaisuutta varten”, kertoo Jussi Osamaa, IT Specialist, Administer.
Siirto tehtiin osana pitkän aikavälin kehityssuunnitelmaa, jossa painottuvat hallitut ja ennakoivat ratkaisut nopeiden korjausliikkeiden sijaan.
Kumppanin valinta
Kumppaniksi valittiin Sofor, jonka kokemus vastaavista toteutuksista ja selkeä toimintamalli herättivät luottamusta heti alusta. Erityisen painava tekijä oli näyttö Telian konesaliympäristöistä.
Miten muutto sujui
”Yhteistyö oli erittäin sujuvaa. Sofor piti aikatauluista kiinni ja viesti aktiivisesti projektin edetessä. Etenkin suunnitteluvaiheessa korostui heidän kykynsä yhdistää tekninen osaaminen käytännönläheiseen toteutukseen, mikä helpotti meidän omaa tekemistämme”, Osamaa kertoo.
Kaikki vaiheet dokumentoitiin ja aikataulutettiin huolellisesti. Muutto ei näkynyt Administerin päivittäisessä toiminnassa, vaan palvelut toimivat normaalisti koko prosessin ajan.
”Uusi konesaliympäristö täyttää erittäin korkeat tietoturvan, laadun ja energiatehokkuuden standardit, mikä tukee meidän konsernin vastuullisuus- ja riskienhallintavaatimuksia.”
Mitä tästä voi oppia
Administerin tilanne ei ole ainutlaatuinen, mutta lähestymistapa on. Moni organisaatio uudistaa infransa vasta kun jokin menee rikki. Administer teki toisin.
Ero näkyy lopputuloksessa. Hallittu prosessi ilman kiirettä tuottaa parempaa jälkeä kuin akuutin ongelman paikkaaminen, ja se on myös halvempaa.
Vastuu jatkuu projektin jälkeen
Sofor vastasi siirron suunnittelusta, toteutuksesta ja projektinhallinnasta, ja varmistaa jatkossa että infrastruktuuri pysyy ajan tasalla myös tulevina vuosina.
”Sofor on asiantunteva ja helposti lähestyttävä kumppani, joka vie projektit maaliin suunnitellusti ja laadukkaasti. Heidän toimintansa on luotettavaa, joustavaa ja asiakaslähtöistä alusta loppuun”, Osamaa sanoo.
Vastaa