Sofor täytti viime syksynä 30 vuotta. Vietimme mieleenpainuvat juhlat Kauhavalla koko tiimin kanssa. Näihin vuosiin mahtuu paljon vaiherikkaita tapahtumia ja muutoksia – olemme todistaneet monien erilaisten teknologioiden nousua ja laskua. Kuuntele podcast-jakso aiheesta.

Yksi asia on kuitenkin pysynyt: ihmisen merkitys toiselle ihmiselle.

Minulle arvokkaimpia hetkiä arjessa ovat asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja työkavereiden väliset kohtaamiset. Soforilla vietettyjen vuosien aikana syntyneet ratkaisut ja onnistumiset saavat minut tulemaan töihin päivittäin. Mikään ei ole niin innostavaa kuin luoda yhdessä uusia konkreettisia ratkaisuja. Minulle soforilaisuus on juuri tätä, yhdessä tekemistä.

Asiakaspalaute ohjaa työtämme

Hyvä asiakaspalvelu on meille kunnia-asia ja mittaammekin sitä säännöllisesti. Viime syksyn NPS-mittauksen tulokseksi saimme 49.

Kyselyjen perusteella Soforin kanssa on helppoa ja mukavaa asioida. Reagoimme avunpyyntöihin ja konsultointitarpeisiin nopeasti ja teemme sovitut työt aikatauluissa. Palvelut toimivat hienosti, kun teknisten yhteyshenkilöiden asiantuntemus on loistavalla tasolla. Kommunikointi toimii hyvin.

Luottamusta löytyy, yhdessä tekemisen henki ja kommunikointi ovat hyvää. Lisäksi viimeisten vuosien ajan tukeminen on parantunut ja liiketoiminnan innovointi on kehittynyt parempaan suuntaan.

Maailma ei ole kuitenkaan valmis – meillekään. Asiakkaamme toivovat vieläkin enemmän avointa keskustelua ja yhdessä kehittämistä. Teknologia kehittyy entistä nopeammin – ilman osaavaa kumppania on vaikea pysyä kärryillä uusista innovaatioista. Muutoksen tuulista halutaankin kuulla yhä aikaisemmin. Myös jatkuvat liiketoimintamuutokset edellyttävät dynaamisuutta ja uusien toimintatapojen jatkuvaa testausta.

Lupaamme ottaa yhä vahvemman roolin, olla proaktiivisia ja tuoda kehitysideoita asiakkaillemme.

Moni myös koki tietoturvallisuusasioiden merkityksen kasvavan arjessa ja asiakasprosesseissa. Yhteistä oli, että potentiaalia ja kasvua on ilmassa, mutta riittävätkö resurssit ja osaaminen?

Palautteen perusteella tehdyt muutokset

Palaute on meille tärkeää. Sen perusteella olemme tehneet muutoksia, joiden tulokset alkavat jo konkretisoitumaan toiminnassa.

Olemme muuttaneet johtoryhmän kokoonpanoa ja vastuita. Uusina henkilöinä mukaan tulivat Minna Kumpulainen (Liiketoiminnan kehitysjohtaja), Terhi Poikkeus (Kehitysjohtaja) ja Arto Mattila (Johtaja, jatkuvat palvelut). Tavoitteena on vastata paremmin palautteissa esille nousseisiin tarpeisiin proaktiivisuudesta, yhdessä kehittämisestä sekä resurssien ohjauksesta. Löydät uusien jäsenten yhteistiedot täältä.

Vahvistamme edelleen osaamistamme. Yhtenä painopisteenä on Microsoftin ratkaisut mm. Azuressa ja Power Platformissa.  Niitä hyödyntäen olemme tehneet uudenlaisia kehityshankkeita asiakkaidemme kanssa – esittelemme tehtyjä projekteja kevään aikana.

Panostamme myös tietoturvaan – tiimissämme on aloittanut nyt helmikuussa Security Manager.

Tulevaisuusseminaari maaliskuussa

Haluatko tietää, mitä tunnetuimmat teknologiset toimijat ja kansainväliset tutkimusyritykset, kuten Gartner tai Forrester sanovat tulevasta ja entäpä asiakkaamme?

Tule mukaan tulevaisuusseminaariin 17.3 klo 9 kuulemaan lisää.

Tapaamisissa huomaamme tarpeen luoda ratkaisuja helpottamaan työn tekemistä ja parantamaan asiakaskokemusta yhä nopeammin ja ketterämmin. Tämän mahdollistavat low-code- / no-code-ratkaisut – ne ovatkin keskiössä yhä useammassa tapaamisessa.

Tämän lisäksi asiakkaat hyödyntävät tai alkavat hyödyntämään SaaS-palveluita. Niiden rinnalla kuitenkin käytetään edelleen perinteisiä sovelluksia. Kaikissa tapauksissa on tarve siirtää tietoa järjestelmien välillä aina vaan helpommin ja nopeammin.

Ilmoittaudu mukaan

Kirjoittaja

Sami Eerola

Myyntijohtaja