Rami Varis on aloittanut 8.1.2018 Key Account Managerina Soforilla. Hänen vastuulleen kuuluu erityisesti suurasiakasmyynti ja nimetyistä asiakkaista vastaaminen.

Ramilla on laaja ja monipuolinen kokemus myynnin johtamisesta erityisesti suurasiakkaiden kanssa. Hän on työskennellyt mm. Elisalla ja Soneralla vastaten suurasiakkuuksien myynnistä. Tämän lisäksi Ramilla on tarvittavaa kokemusta asiakasratkaisujen luonnista ja palveluliiketoiminnasta.

Rami Variksen mukaan tehtävä on mielenkiintoinen mahdollisuus olla mukana kehittämässä asiakkaiden liiketoimintaa ja työskentelytapoja. ”Soforilla löytyy syväosaamista ja ratkaisut digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Ovat asiakkaan tarpeet sitten prosessien tehostamisessa ja sähköistämisessä, tiedolla johtamisessa tai sovellusten mobilisoinnissa. Tavoitteeni on auttaa asiakkaitani toteuttamaan erilaisia liiketoiminnan kehitysprojekteja, joissa realisoidaan uusien toimintatapojen potentiaalit. Koen, että Soforilla pääsen tekemään näitä hankkeita vaativissa ympäristöissä.”, kertoo Rami.

”Sofor on kasvanut voimakkaasti suurasiakkaissa erityisesti tukemalla heitä toimintatapojen modernisoinnissa ja tehostamisessa. Rami tuo meille tarvittavaa osaamista ja on loistava lisäys Soforille. Toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi tiimiimme.”, kertoo Soforin myyntijohtaja Sami Eerola.

Lisätiedot Sami Eerola, puh 050 384 3318 ja Rami Varis puh 050 384 3369.