Tekninen suunnittelu on luovan ihmisen innovointia kohti parempaa versiota tuotteesta, koneesta, laitteesta tai niiden osasta. Tavoitteena on parempi käytettävyys, turvallisempi tai kestävämpi rakenne, ehkä uusi tapa hyödyntää tuotteen olemassa olevia ominaisuuksia.

Kokonaisuudet syntyvät usean eri suunnittelijan työn tuloksena – joskus globaaleissakin tiimeissä. Usein eri osat hankkeesta suunnitellaan monella eri työkalulla tai jopa monen eri yrityksen toimesta.

Tähän kaikkeen liittyy suuri määrä koordinointia, johtamista, kommunikaatiota ja suunnitelmien versiohallintaa. Kokonaisuus on haastava hallita. Hankkeissa on myös tärkeää huolehtia, että suunnittelutieto pysyy hallitusti vain rajatun ryhmän käytössä. Näin päästään markkinoille tuoreella idealla kilpailijoista erottuen.

Viimeisen vuoden aikana olen ollut mukana useammassa hankkeessa miettimässä ratkaisuja näihin haasteisiin. On ollut mielenkiintoista tehdä töitä eri taustoista tulevien suunnittelijoiden kanssa ja löytää yhdessä uusia sovelluskohteita osin jo vähän perinteisemmillekin teknologioille.

Alla kolme ohjenuoraa suunnittelun tehostamiseen:

1. Luo mahdollisuus työskentelyyn ajasta ja paikasta riippumatta

Anna suunnittelijalle mahdollisuus työskennellä vapaasti missä ja milloin hän haluaa. Luovuus ei esiinny parhaiten, jos se puetaan kaavamaisuuteen. Idea voi syntyä missä ja milloin tahansa ja silloin on hyvä päästä heti järjestelmään sekä suunnittelutietoon helposti käsiksi. Olemme todistaneet ahaa-elämyksiä ”ai voinko minä tehdä tätä näinkin”. 

2. Jaa ja työstä suunnittelutietoa keskitetysti

Tallenna suunnittelutieto keskitetysti yhteen paikkaan, jossa sitä myös työstetään. Kun malleja työstetään keskitetysti, jää niiden kopiointi sekä siirto edestakaisin suunnittelutyöaseman ja keskitetyn tietovaraston välillä kokonaan pois. Näin suunnitteludokumentin versiohallinta on helpompaa ja pienennät huomattavasti riskiä siitä, että toteuttajilla on vanha versio suunnitteludokumentista käytössä.

Säilytät myös kontrollin, kenellä on pääsy suunnittelutietoon ja kuka sitä saa käyttää tai katsella. Mallit tai työkopiot eivät siis joudu vääriin käsiin.

3. Hyödynnä virtualisointia

Usein suunnitteluohjelmistoja on käytössä useita ja niiden versiot päivittyvät koko ajan. Suunnitteluhankkeissa käytetään myös ulkoisia resursseja, joille järjestelmien ja tiedon turvallinen tarjoaminen on työlästä.

Tuloksena jopa 30% työn tehokkuuden nousu

Virtualisoinnin avulla on mahdollista säästää suunnittelusovellusten käytössä ja jakelussa. Käyttäjille voi tarvittaessa tarjota useita eri versioita ohjelmistoista. Kallis suunnittelutyöasemakin on turha, kun ohjelmistot pyörivät konesalissa keskitetyllä kapasiteetilla. Yhdessä keskitetyn suunnittelutiedon tallentamisen kanssa virtualisointi keventää globaalin suunnittelun tietoliikennevaatimuksia huomattavasti, samalla jopa parantaen etäällä olevan suunnittelijan käyttäjäkokemusta. 

Näillä kolmella tehostamistoimella voit hankkia parasta osaamista sieltä, missä sitä on tarjolla sekä tarjota suunnittelijoille mahdollisuuden tehdä työtä silloin, kun he haluavat ja siellä, missä idea syntyy. Suunnittelutieto pysyy silti versioiden ja käytön osalta aina omassa hallinnassasi.

Koska turhat odotusajat ja työskentelyä haittaavat keskeytykset jäävät pois, on tämä yksi niistä harvoista asiantuntijatyön tehostamisen toimenpiteistä, joilla jopa 30% työn tehokkuuden nousu saa kiitosta myös työn tekijöiltä. Sen lisäksi tulee vielä järjestelmän keskitetyn tietoturvan sekä operatiivisen ylläpidon tuoma ketteryys ja ajansäästö. 

Ota yhteyttä, katsotaan yhdessä, miten sinä voit saavuttaa nämä hyödyt!

Kirjoittaja

Sami Eerola

Myyntijohtaja

Keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *