30 vuoden kokemuksella: Kolme hyödyllistä vinkkiä yrittäjyyteen

Tänään 5.9. vietetään yrittäjän päivää. On hienoa, että yrittäjät ovat esillä ainakin yhtenä päivänä vuodessa. Jokainen yrittäjän asemassa oleva kuitenkin tietää, että yrittäjänä ollaan 365 päivää vuodessa – myös viikonloppuisin ja lomien aikaan.

Itse yrittäjyys antaa tiettyä vapautta, mutta samalla se tuo mukanaan vastuuta. Jotta yrittäjä voi olla myös onnistuja, on päätettävä tavoitteet ja strategiat yritykselle. Muita peesaamalla harvoin pääsee ykköseksi.

30-vuotisen yrittäjätaipaleen läpikäynyt Jukka-Pekka Sorvisto

Yrittäjyyteen kuuluu myös riskien ottaminen ja ennen kaikkea riskien hallinta. Yrittäjän on kuitenkin aina muistettava, että asiakkaat ovat yritykselle tärkeitä, sillä ilman heitä jää omat laskut maksamatta. Omalla yli 30 vuoden kokemuksella voi sanoa, että on hyvä olla aina suunnitelma B, jos kaikki ei mene alkuperäisen suunnitelman mukaan. Toivon kuitenkin, että kaikilla yrittäjillä on jatkossakin uskallusta tehdä rohkeita päätöksiä.

Kolme oppia yrittäjyydestä:

  1. Asiakkaiden tärkeyttä ei voi korostaa liikaa
  2. Ole rohkea päätöksissäsi
  3. Kaikki ei mene aina suunnitellusti, pidä aina taskussa varasuunnitelma

Kuuntele Soforcast-jakso yrittäjyydestä

Jaksossa Sami Eerolan vieraana on Soforin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Sorvisto, joka kertoo tarinaa yrittäjyydestä sekä Soforin synnystä.

Kuuntele jakso

Kirjoittaja

Jukka-Pekka Sorvisto

Toimitusjohtaja

Keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *