Palasin viime vuonna Soforille, jossa 2000-luvun alussa aloitin ICT-urani. 20 vuoden aikana olen ollut etuoikeutetussa asemassa muutamissa ICT-alan yrityksissä, kun Suomeen rakennettiin kansainvälisestikin kehittynyttä tietotekniikkaa ja ohjelmistopalveluita.

20 vuoden aikana moni merkittävä ICT-alan toimija on hävinnyt kartalta, muuttanut muotoaan tai tullut ostetuksi. Kauas katsovat yritykset ovat kasvaneet suuriksi toimijoiksi joko erikoistumalla tai panostamalla toimialaosaamiseen.

Minä Soforilla panostan suuresti asiakastyytyväisyyteen ja proaktiivisuuteen. Sofor tuottaa suunnitellusti tulevaisuuteen tähtääviä palveluita.

Työssäni yhdistän kokonaiskuvan parhaiden palveluiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Se tarkoittaa meillä koko ketjun hyödyntämistä Hybridi-pilvimallista tekoälyyn ja BI:n tukemiin ohjelmistoratkaisuihin.

Tämä oikeasti toimii, kun yksi yritys hallitsee ja toimittaa yhtenäisellä palvelumallilla yrityksen tien pilveen tai hybridi-pilveen (Nutanix, Citrix), ratkaisee käyttäjäkokemuksen perinteisillä ohjelmistopalveluilla tai mobiilinatiiveilla ratkaisuilla ja low-code tekniikoilla.

Samalle tuotamme uusia mahdollisuuksia hyödyntää palveluita tai prosesseja (Robotiikka, Analytiikka ja Tekoäly) ja varmistamme työturvallisuuden ja työkyvyn tehtaissa, kaupoissa, logistiikassa ja koko toimitusketjussa (TAVA OHS, Safety, Health, Quality ja Environment) .

Kaikki yhdestä paikasta ja se on kova juttu.

Olemme yhdessä työstäneet tarinaa, joka kuvaa meitä parhaiten. Nämä lauseet voit löytää myös sivuiltamme ja esityksistämme. Tarina on tärkeä osa sitä kokemusta, jota Soforilla on ja joita useat yritykset hyödyntävät jokapäiväisessä toiminnassaan.

Tarina menee näin:

Näemme maailman, jossa päätöksenteko perustuu älyyn ei arvailuun. Maailman, jossa suorittamisen sijaan keskitytään kehittymiseen. Pian koittaa aika, jossa ihmisten työympäristöt voidaan riisua turhista rutiineista ja vapauttaa aikaa oikeasti tärkeään tekemiseen.

Ja koska näemme maailman, jossa päätöksenteko perustuu älyyn ei arvailuun, perustuu kaikki työmme analytiikalle ja optimoiduille tavoitteille. Inhoamme turhaa työtä ja siksi poistamme sitä sinulta tuntitolkulla. Tämän vuoksi haluaisimme sanoa, että olemme älykkäästi erilainen ja niin olet sinäkin.

 Olen todella ylpeä palatessani yritykseen, jossa on vahvat arvot, nykyaikainen johtamisjärjestelmä sekä merkittävää osaamista.

Upeiden asiakkaidemme kanssa jatkamme myös seuraavat 30 vuotta menestyksekkäästi.

Kirjoittaja

Petri Salo

Senior Key Account Manager