Miksi tieto kannattaa valjastaa liiketoiminnan tueksi?

30.11.2016

tieto_on_asiakaskeskeisen_liiketoiminnan_ydin_hyodynna_sita_webOlen vasta aloittanut Soforilla, vastuualueena Tiedolla johtaminen.

Muutamassa viikossa on ehtinyt tapahtua jo kaikkea mielenkiintoista.

Sofor, tuttu monille ja tuntematon osalle, on todellakin tuntematon suuruus ja todella mielenkiintoinen työpaikka. Kaiken lisäksi Sofor on osoittanut olevansa todella hyvä kumppani monelle asiakkaalle.

 

 

Yksi meidän soforilaisten kulmakivistä on oma HelpDesk, joka toimii asiakkaidemme tukena ja turvana. Vuosittain teemme HelpDeskissämme mukavan määrä erilaisia työtehtäviä, jotka kaikki kirjataan tiketöinti-, projekti- ja tuntikirjausjärjestelmään. Käytössämme on siis monipuolista, eri paikkoihin säilöttävää tietoa.

Otimme Tiedolla johtamisessa selvitettäväksi oman HelpDeskimme toiminnan. Muutamassa tunnissa olimme luoneet täydellisen pohjan uudenlaiselle toiminnan johtamiselle. Loimme pohjan Tiedolla johtamiselle.

Saimme heti selville kuormittajat, aikasyöpöt ja asiat, joiden kautta palveluita voidaan kehittää eteenpäin. Muutimme visuaaliseksi esimiesten ja asiantuntijoiden hiljaista tietoa, sekä eri järjestelmien kymmeniä tuhansia tapahtumia, jotka myös jatkossa päivittävät automaattisesti näkymiä ja raportteja. Nyt tarvittavat ja oikeat asiat ovat aina saatavilla helpottaen johtamista läpi eri palvelualueiden.

Mallinsimme tiedon luodaksemme keskenään yhteismitallisia raportteja. Samalla myös automatisoimme seurannan, jolloin kaikki HelpDeskin palvelun johtamisessa tarvittava tieto päivittyy automaattisesti sitä tarvitseville.

Tuloksena eri käyttäjät voivat nyt seurata helposti HelpDeskin toimintaa ja kehitystä. Kaikki oleellinen on visualisoitu ja raportoidaan automaattisesti. Asiantuntijat ja palvelunomistajat voivat edelleen luoda omaan persoonalliseen tarpeeseen liittyviä näkymiä ja raportteja. Taattua on, että päätökset perustuvat saman tiedon varaan.

 

Mitä opin tästä kaikesta? Jokaisessa organisaatiossa syntyy paljon erilaista tietoa, mikä kannattaa valjastaa suunnittelun ja johtamisen avuksi. On parempi johtaa faktoilla kuin oletuksilla. Myös näkyvyys tapahtuneeseen ja tulevaan parantuu, kun asioita pystyy lähestymään eri näkökulmista.

 

Osa asiakkaistamme hyödyntää Tiedolla johtamista vielä laajemmin omassa toiminnassaan. He liittävät päätöksentekoon mukaan tietoa laajemmin organisaation sisältä ja ulkoa, havaiten muuttujia, joiden avulla he pystyvät toimimaan ennakoivammin ja tehokkaammin kuin aikaisemmin. Mitä tästä kaikesta jää asiakkaalle – lisää euroja alimmalle riville.

 

Mikä on sinun organisaatiosi tilanne? Kaivataanko teillä lisää euroja alimmalle riville?

Sami Eerola
Myyntijohtaja
+358 50 384 3318
"Johda tehokkaammin tiedon avulla"

SAMI EEROLA, Myyntijohtaja | puh. +358 50 384 3318 | sami.eerola@sofor.fi