Digitaalinen työpöytä

Seuraa omalle työllesi oleellista tietoa

Digitaalinen työpöytä voi olla esimerkiksi eri tietolähteistä oleellisen tiedon kokoava, työntekijälle räätälöity näkymä, tilannekuva IoT-prosessista tai tietotekniikkapalveluiden toiminnasta.

Työpöytä

Digitaalinen työpöytä kokoaa työntekijälle tai johdolle tärkeän tiedon yhteen näkymään. Tiedot voivat tulla useista eri järjestelmistä ja ne yhdistellään tarkoituksenmukaisella tavalla. Työpöytä voidaan räätälöidä jokaisen yksilöllisen tarpeen mukaisesti.

Tilannekuva

Tilannekuva-palvelun avulla on mahdollista seurata reaaliaikaisesti, yhdessä kootussa näkymässä, esimerkiksi yrityksen tietotekniikkapalveluiden toimintaa. Palveluun voi helposti liittää osaksi myös muita teknisiä järjestelmiä, kuten automaatio- tai kiinteistöjärjestelmät. Näin se antaa kokonaiskuvan myös laitetiloista ja siellä sijaitsevien laitteiden tilanteesta.

 

iot_smallVaivaton IoT-ratkaisu
Palvelun avulla toteutat myös IoT-ratkaisuja. Esimerkkinä pienimuotoinen elintarviketuotanto: tuotantoprosessia voi valvoa ja ohjata etänä. Mittaus- ja hälytystieto tallennetaan mahdollista myöhempää kehitys- ja todentamistarvetta varten.

HYÖDYT

Seuraa jopa reaaliaikaisesti, kootussa näkymässä omalle työllesi oleellisia mittareita.

Kokonaiskuva yhdellä näytöllä

Kokonaiskuva valittujen prosessien ja resurssien tilasta yhdellä näytöllä

Räätälöitävyys

Sisältö palveluihin on räätälöitävissä käyttäjän tarpeiden mukaisesti, myös useasta eri järjestelmästä.

Helpompi päätöksenteko

Päätöksenteko on helpompaa, kun käytössä on relevantti tieto.

HelpDesk tukenasi

Soforin palvelukeskuksen tukee palveluiden käytössä ja palvelun laatua voi seurata eDeskin kautta.

BLOGIT JA TAPAHTUMAT

Ota minuun yhteyttä. Katsotaan, miten saamme teille oleellisen tiedon näkyville ja hyötykäyttöön.

Kirsti Laurila | Head of Analytics