Kirkon keskushallinnon sivusto uudistui
Kirkkohallitus käyttää sivustojensa toteuttamisessa iPublisher julkaisujärjestelmää. Viimeisin sivustouudistus, keskushallinnon sivusto eli sakasti, on toteutettu iPublisherin uusimmalla versiolla 5.
Projekti alkoi kesällä 2009 konseptoinnilla ja on jatkunut siitä asti eri toteutusvaiheiden myötä valmiiseen sivustoon. Projektiin on osallistunut käytettävyysasiantuntijoita ja hakukoneoptimoinnin experttejä.
Aikaisempi sivusto sisälsi eri tekniikoilla toteutettuja sivustoja ja tämän projektin yksi päätavoite olikin saada kaikki sivut saman järjestelmän piiriin. Ylläpidolle asetettiin erityisiä vaatimuksia. Sivusto on täysin selaimella ylläpidettävä ja kaikki sisällön hallintaan liittyvät toiminnallisuudet on integroitu osaksi www-sivuja. Kirjautunut käyttäjä pääsee muokkaamaan suoraan sivuilla näkyviä sisältöjä, kuvia ja linkkilistoja ajax -pohjaisten komponenttien avulla.
Sivustolla yhdistellään eri lähteistä syötteitä sekä keskushallinnon ja seurakuntien yhteystietoja. Sivuston haku on toteutettu Google täsmähaun avulla, ja hakuun sisältyy myös aiemmat html muotoiset sivustot.
Tutustu iPublisheriin
Tutustu sivustoon:sakasti.evl.fi