Nämä kysymykset ovat pyörineet viime aikana mielessäni sekä arjessa että työelämässä. Olen huomannut pohtivani (ja analysoivani) asioita tarkasti ennen päätöksentekoa. Rakentaako uusi koti, ostaa valmis vai remontoida täydellisesti jokin jo tarjolla oleva vanha kohde? Korjauttaako nykyisessä autossa oleva kallis vika vai hankkia kokonaan uusi auto? Millä perusteella voin arvottaa asioita, mitkä ovat tärkeitä minulle? Entäpä ajattelenko samalla tavalla kuin muut käyttäjät (tuskinpa)?

Kaikki edellä mainitut päätökset kulminoituivat kohdallani käyttöarvoon – kustannuksiin ja niillä saavutettavaan kokemukseen. Toisin sanoen, tietyillä kustannuksilla pitää saada paras mahdollinen kokemus. Asunnon kohdalla oli helpoin etsiä huonokuntoinen mutta hyväpohjainen kohde, jonka pystyi surutta repimään auki ja remontoimaan makunsa mukaan ja budjetin sallimissa rajoissa. Auton kohdalla päätimme korjauttaa vanhan, koska nykyisen käyttöarvo oli meille sen verran suuri, että emme halunneet vielä hankkia uutta.

Molempia päätöksiä yhdisti se, että koimme turvallisemmaksi pitäytyä vanhassa, jonka korjaamisen kustannukset olivat kohtuullisen tarkasti selvillä ja edut sekä rajoitteet pystyi näkemään. Tiesimme siis mihin pääsemme milläkin kustannuksilla. Uuden kanssa oli toisin. Kustannukset olivat tiedossa hyvinkin selkeästi, mutta kokemuksesta ei ollut minkäänlaista lupausta. Takuukaan pysty kattamaan kokemusta, se kun on sen verran subjektiivinen asia.

Työssäni olen päivittäin tekemisissä samojen kysymysten kanssa, pyrin auttamaan asiakkaitamme saamaan irti parhaan mahdollisen kokemuksen, ja tietyllä budjetilla. Olen huomannut, että (kärjistetysti) liian usein unohdetaan tarkempi analyysi siitä, mitä oikein tarvittaisiin tuon kokemuksen saavuttamiseen. Joskus halutaan heittää olemassa oleva kokonaan romukoppaan miettimättä tarkemmin sen tuottamaa kokemusta ja ajatellaan, että kokonaan uusi ratkaisee olemassa olevat ongelmat kertaheitolla. Syyllistytään yleistämiseen tai oletetaan liian rankasti. Minä näin siinä (oman elämäni projektit) riskin ja päädyin miettimään sitä, millä saisin optimaalisen kokemuksen.

En sano, että uuden hankkimisella ei voi tulla autuaaksi. Sanon pikemminkin, että uuden hankkimisen tulisi olla tietoinen ja tarkkaan analyysiin pohjautuva päätös – päätös siitä, mitä ongelmia halutaan ratkaista ja millaisia tarpeita erilaisilla käyttäjillä on. Ilman noiden tarpeiden selvittämistä ei voida tehdä päätöstä luotettavasti, koska ei ole olemassa faktoja. Ei ole väliä, onko kyseessä kokonaan uusi vai paranneltu versio vanhasta, kunhan se tukee tarpeita – kyse on siis siitä, että mietitään asioiden järkevyyttä ja sitten valitaan tapa, jolla tarpeisiin voidaan vastata olemassa olevien rajoitteiden puitteissa. Voi siis olla, että ei ymmärretä täysin vanhassa olevia ongelmia tai hyviä puolia ja siksi ei anneta mahdollisuutta vanhan parantamiselle. Se saattaisi kuitenkin olla hinnan ja sillä saavutettavan kokemuksen suhteen parempi valinta, kuin kokonaan uuden rakentaminen. Siksi päätös pitää tehdä faktoihin perustuen, ei arvailemalla.

Yksinkertaisuudessaan päätöksenteko on kuuntelua käyttäjien tarpeista ja niiden testaamista. Jos me tunnemme tarpeet tarpeeksi tarkkaan, niin meidän on helpompi perustella päätöstä – silloinhan tehdyllä päätöksellä on perustelu. Kyselkää, kuunnelkaa ja testatkaa oletuksianne ennen, kuin lyötte mitään lukkoon, niin päätöksenteko helpottuu ja päätösten laatu paranee. Ja jos tarvitsette siihen apua, me Soforilla osaamme auttaa teitä myös tällaisissa tilanteissa.